Irakin–Iranin sota käytiin vuosina 1980–1988, kun Irakin johtaja Saddam Hussein hyökkäsi Iraniin tavoitteenaan vallata Khūzestānin öljykentät ja Shatt al-Arabin vesiväylä. Sodan taustalla olivat pitkät aluekiistat sekä Iranin vuoden 1979 vallankumouksen synnyttämä ideologinen jännite, kun ajatollah Khomeini halusi levittää šiialaisvallankumousta ja Saddam pelkäsi tämän vaikutusta omaan maahansa. Sota muuttui nopeasti vuosia kestäneeksi asemasodaksi, jossa Iran turvautui ihmisaaltohyökkäyksiin ja jopa lapsisotilaisiin, kun taas Irak käytti raskasta kalustoa ja kemiallisia aseita, mikä aiheutti valtavia miestappioita. Osapuolet alkoivat myös iskeä toistensa kaupunkeihin ja öljytankkereihin, mikä johti niin sanottuun tankkerisotaan ja Yhdysvaltojen väliintuloon suojellakseen Kuwaitin kauppaa. Sota päättyi elokuussa 1988, kun Irak sai jälleen yliotteen ja Iran oli uupunut, mutta konflikti jätti Irakin valtaviin velkoihin ja molemmat maat raunioiksi. Iranissa sotaa kutsutaan "pyhäksi puolustukseksi" ja Irakissa "Saddamin Qadisiyyaksi", mikä kuvastaa sen syvää historiallista ja uskonnollista merkitystä.