Työttömyys on taloustieteen ilmiö, jossa osa työvoimasta on vailla palkkatyötä, ja se jaetaan pääasiassa suhdannetyöttömyyteen sekä rakenteelliseen työttömyyteen, mutta myös kausityöttömyys on olemassa. Vuonna 2015 maailmassa oli 201 miljoonaa työtöntä, ja teknologian, automaation ja robotiikan on ennustettu uhkaavan jopa 35 prosenttia nykyisistä työpaikoista. Modernin taloustieteen mukaan yhteiskunnassa pyritään pitämään osa ihmisistä työttömänä (NAIRU), jotta palkkataso ei nousisi eikä inflaatio kiihtyisi – toisin kuin Neuvostoliitossa, jossa valtiojohtoisesti päätetyt palkat pudottivat työttömyyden käytännössä nollaan. Työttömyyden yleistyminen aiheuttaa kansantaloudelle tuotannon laskua, verotulojen menetyksiä sekä kasvavia sosiaali- ja kuntoutuskustannuksia, ja Suomessa työttömille maksetaan perustoimeentulon turvaavaa ansiosidonnaista tai perustyöttömyysturvaa. Työttömyys on myös merkittävin köyhyyden riskitekijä: se heikentää terveyttä ja toimintakykyä, ja miespuolisten työttömien kuolleisuus on kolminkertaista työllisiin verrattuna. Lisäksi monet kokevat leimautumista ja stressiä menettäessään työn mukanaan tuoman sosiaalisen aseman ja tyydytyksen.