Lakko on työntekijöiden perusoikeus, jolla painostetaan työnantajaa tai poliittisia päättäjiä parantamaan palkkoja ja työehtoja – ensimmäinen kirjallinen maininta siitä on Egyptistä noin 1100 eaa., ja länsimaissa lakot laillistettiin 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa. Suomessa 1980-luvulla lakkoilu siirtyi teollisuudesta palveluihin ja toimihenkilöihin: vuoden 1983 sairaanhoitajien lakko romahdutti terveydenhuollon, vuoden 1984 Akavan lakkosarjaan yhtyivät lääkärit, ja vuoden 1986 virkamieslakko lamautti jopa presidentin kanslian. Maailman pisin päättynyt lakko oli Kööpenhaminan parturiapulaisten 33 vuotta kestänyt työtaistelu (päättyi 1961), kun taas Suomen pisin oli satamatyöläisten lakko 1928–1929. Lakkojen luonne on muuttunut tuotannon pysäyttämisestä koko yhteiskuntaan vaikuttavaksi vallankäytöksi, ja ammattiliitot käyttävät sitä neuvotteluaseena myös ilman järjestäytymistä.