Häme on historiallinen maakunta eteläisessä Suomessa, joka ulottui aikoinaan "suolamerestä suolamereen" eli Suomenlahdelta Pohjanlahdelle, mutta kutistui myöhemmin sisämaan alueeksi. Nimi juontuu hämä-vartalosta, ja hämäläisten endonyymi on tarkka vastine saamelaisten omakieliselle nimitykselle sápmelaš, mikä viittaa yhteiseen muinaiseen alkuperään; mahdollisia lainaselityksiä on haettu balttilaisista ja germaanisista kielistä. Alue on ollut asuttu kivikaudelta lähtien, ja pakanalliset hautausperinteet jatkuivat aina 1200-luvulle asti, jolloin Ruotsin toinen ristiretki Birger-jaarlin johdolla liitti Hämeen osaksi Ruotsia ja katolista kirkkoa. Vanhin kirjallinen maininta maakunnasta on vuodelta 1319, minkä jälkeen hallinto keskittyi Hämeen linnaan ja linnalääniin, ja oikeuslaitos vakiintui 1300-luvulla maakuntatuomareineen. Paavi Benedictus XII:n vuonna 1340 antama kirkonkirous paljastaa, että kristinusko oli vielä tuolloin pinnallista, sillä hämäläisessä perheessä oli pakanallisia nimiä – tämä kertoo alueen rikkaasta ja monivaiheisesta historiasta.