Hämäläiset ovat vanha suomalainen heimo, joka asuttaa historiallista Hämeen maakuntaa (Kanta-Häme, Päijät-Häme, Keski-Suomi, läntinen Kymenlaakso, eteläinen Pirkanmaa ja Uusimaa). Heidät mainitaan historiallisissa lähteissä ensimmäisen kerran vuonna 1042, jolloin Novgorodin kronikka kertoo sotaretkestä heitä vastaan, ja myöhemmin he kärsivät tappion ruotsalaisille toisessa ristiretkessä noin 1249–1250, mikä pienensi heidän asutustaan Uudellamaalla. Hämäläiset puhuvat hämäläismurteita, joiden alue ulottuu myös Satakuntaan, ja heidän asuinalueensa on sanottu ulottuneen "suolamerestä suolamereen" eli Suomenlahdelta Pohjanlahdelle. Perinteisesti hämäläisiä on pidetty harkitsevaisina, luotettavina ja sitkeinä, jopa "oikeina kunnon suomalaisen perikuvina", kuten Kaarlo Hännisen vuoden 1929 oppikirjassa todetaan. Arkeologisesti alue on ollut asuttu kivikaudelta lähtien, ja rautakaudella hämäläiset kävivät turkiskauppaa; asutus levisi myös Savon suuntaan, mistä juontuu yleinen sukunimi Hämäläinen. Vaikka hämäläinen identiteetti on saattanut muotoutua jo 1100–1200-luvuilla, sen tarkkaa alkuperää ei täysin tunneta.