Iljušin Il-18 oli neuvostoliittolainen keskipitkän matkan matkustajakone, joka toimi Aeroflotin ensimmäisenä potkuriturbiinikoneena. Sen prototyyppi lensi ensilentonsa 4. heinäkuuta 1957 neljällä Kuznetsov NK-4 -moottorilla, mutta tuotantoversioissa käytettiin lopulta luotettavampia Ivchenko AI-20 -moottoreita; tuotanto kesti vuodesta 1957 vuoteen 1968. Matkustajakapasiteetti kasvoi malleittain: alkuperäisissä Il-18 ja Il-18B -versioissa oli 84 paikkaa, kun taas Il-18V (1961) tarjosi 111 paikkaa ja myöhemmät Il-18D (1966) sekä Il-18E peräti 125 paikkaa pidemmän kantaman tankein. Koneesta kehitettiin myös useita sotilasversioita, kuten tiedustelukone Il-20, taistelunjohtokone Il-22 sekä sukellusvenetorjunta- ja kaukomeritiedustelukone Il-38, joka on edelleen käytössä Venäjän laivastolla. Il-18 levisi laajalti maailmalle, ja sitä käyttivät monet lentoyhtiöt kuten Aeroflot, Air Koryo ja Cubana, sekä lukuisat ilmavoimat eri maissa. Teknisesti koneessa oli neljä 3 170 kilowatin moottoria, maksiminopeus 675 km/h ja jopa 7 250 kilometrin lentomatka, mikä teki siitä aikansa erittäin pitkäikäisen ja monikäyttöisen kuljetuskoneen.